Kun vähän yli kuukausi sitten laitoin päivityksen sivuille siitä että Divan uusinta-astutus on helmikuussa, tyttö sairastui. Se oli sama päivä kun laitoin takaisin altaasta omaan kaappiin. Lakkasi taas syömästä. Ajatteline että stressasi vaihdoksesta, ei syönyt seuraavana. Katsoin suuhun, oikea alaleuka turvoksissa ja ien turvoksissa alaetuhampaiden vierestä. Sain puhelimella heti lääkekuurin ja kipulääkettä oli omasta takaa. Viikonloppu niillä mentiin, ma lääkäriin. Ei tehty muuta ku piti syödä kuuria 2vko ja sitten uus aika että katsotaan alkaako hampaat heilumaan niin poistetaan. Voi olla peruja edellisestä hammas/ientulehdus episodista. Divahan ei ollut enään koskaan syönyt normaalisti sen jälkeen. Koska ei ollut syönyt enään kovaa, oli hampaisiin tullut jo hammaskiveä.

Viikko mentiin eteenpäin mutta tyttö meni heikoksi, ei auttanut kipulääke tai mikään. Saatiin uusi aika. Hampaat poistettiin turvotuksen kohdalta. Hengitys oli muuttunut heikoksi ja oli jouduttu elvyttämään ja avustaan hengitystä. Tyttö meinasi jäädä pöydälle. Mä peruin työt ja istuin tyttö sylissä ja tarkkailin hengitystä ja lämmitin sitä koko loppupäivän ja -illan. Vaihdettiin kissoille ja koirille tarkoitettuun recovery purkkiruokaan jota pystyy syöttämään ruiskulla.

Syötin ja lääkitsin ruiskulla 2 x pvä. Kuukauden syötiin lääkettä sitten se lopetettiin koska siihen mennessä olisi auttanut. Leuka ja turvotus häipyi. Syö itse sitä mössöä, ei tarvitse syöttää enään ruiskulla. Mihinkään muuhun ei koske vaikka sekottaa sekaan kuinka pieneksi, madot, sirkat, jauhelihat kaikki sylkee pois. Kakka on pelkkää samaa litkua mitä ruokakin. Haju on kiva. Ei ole siilin elämää eikä munkaan elämää. Ei voida tehdä enempää. Ei tiedä mikä on. Eikö vaan syö kun oli niin kipeä ja tottui ettei voi syödä. Diva ei tule siis saamaan vauvoja. Ensi viikolla käydään taas kattomassa suuhun miltä näyttää. Ei ole jaksanut kirjoittaa kun on ollut niin vaikeaa tämä ja ei olla tiedetty kuinka käy.

SY Nokinassun Sugar pääsi matotaivaaseen pari viikkoa sitten. Ikävä on todella kova eikä siitäkään kestäisi puhua. Katsoaan tarkemmin kun tulee ruotisista avaustuloksia. Nyt on ollut musta vuodenvaihde Nokinassulassa. Bellalle, Sugarin rakkaalle orjalle osanottoja vielä tätäkin kautta.

Vauvauutisia on kyllä tulossa ja siitä kirjoittelen viikonloppuna paremmin kun eräs neitokainen tulee Nokinassulaan tekemään vauvoja..siitä lisää piristykseksi myöhemmin.