Noniin meillä marttyyri-rouva on alkanut tyhjenteleen uutterasti kuppiaan ja alkupainosta 346g painoa oli eilen kertynyt muutamassa päivässä 364g. Ruuasta ei nirsoilla vaan ihan kaikki sirkkamuodot menee alas, koosta ja tuoreudesta riippumatta. :) Hyvältä vaikuttaa kun näin alussa vasta ollaan. Päästiin jo eilen vähän paremmin kavereiksi eikä sotalaiva huuda enään täyttä kurkkua jatkuvasti. :) Hirveästi ei rouva liikuskele omatoimisesti ennkuin vasta meillä valot sammuu ja vetäydytään yöpuulle. Sitten kuuluu lehden rapinaa kun rouva lähtee yömatkalleen. Muutoin nukkuu joko pesässä tai uskaltautuu hiekkikseen. Kaikki pisut ja kakit tulee hiekkikseen, missään muualla ei ole nokareen nokaretta.

Vaahtopalloilta kuuluu myös hyviä uutisia. Saana tyttö alkoi ensimmäisenä päivänä jo rakentelemaan pesää kun palasi takaisin kotiin Nallen luota. Painokin on noussut. Toivon ziljoona pikku-Nallea!!!!!! Olisi ihanaa. Kumpulassa Myyn paino ei nouse eikä pesiä ilmeisesti rakennella joten Myylle ja Ridalle ei sitten tainnut tulla vauvoja. Laskettu aika piti olla jo.

Laittelen taas lisää kuulumisia. Tuntuu siltä että toiveet herää heti kun paino nousee. Voihan se olla pelkkää lihomistakin kun ei ole juuri juossut eikä mitään kuluttanut. Tuntuu siltä että jos nyt ajattelen että jeeee poikasia tulee niin sitten heti petyn. Yritän siis pitää itseni aisoissa..enkä ajattele vauvoja vielä, enhän?? Vaikeata se on...olisi niin ihania.. *huokaus* ;D