Pahoittelen kun en ole ehtinyt tänne blogiin kirjoitella..on ollut aikamoinen homma noiden nettisivujen kanssa mutta kuhan nyt saisin ne loppusuoralle niin ehdin taas tänne blogiinkin aktiivisemmin. Otin tosiaan viikonloppuna Nallesta yhdistetyn syntymäpäivä ja syksykuvan! Kuten tavallista niin herra poseerasi kiltisti. No vihdoinkin sain laitettua kuvat koneelle.

Tänään oli julkaistu tieto siitä ketkä siilit pääsivät Suomen Siiliyhdistyksen kalenteriin 2009. Olin lähettänyt sekä Missystä, että Nallesta 2 kuvaa. Missyn kuva oli näköjään valittu kalenteriin mutta ei Nallea. Harmin paikka mutta onneksi edes toinen pääsi. Ensi vuonna lähetellään kuvia sitten taas uudelleen. Tosin Nallen sisko Randa oli päässyt myös kalenteriin. Ne on kuin kaksi marjaa joten odotan innolla että näen millainen valokuva Randasta on.

Muuten täällä sujuu kaikki tavalliseen tapaan. Missy karkaa kaapista aina kun kaapin oven edessä ei ole hiekkasäkkiä. Yks ilta tultiin salilta 20.40 maissa kotiin ja oli jo ihan pilkkopimeää. Totesin heti ovella että jaahas, nyt on niin pimeä että siilit on taatusti hereillä ja Missy juoksee jossain vapaana. Hetki sitä metsästettiin ennenkuin löydettiin. Laitoin neidin takas kaappiin mutta hetken päästä kauhee rytinä kävi kun se taas tökki sitä ovea. Kun otin sen sieltä syliin niin kuono oli ihan punainen. Voi sitä neitiä, varsinainen luupää!

Eilen punnittiin siilit ja Nalle painoi 425g ja Missy 293g. Nallella toi paino heittelee tossa 415-425g tienoilla ja Missyllä nousee tasaista tahtia mutta nykyään jo vähän hitaammin. Siitä tulee varmaan täysikasvuisena just tuon 300g, tuskin sen enempää. Neiti täytti muutama päivä sitten 5kk mikä tarkoittaa sitä että lokakuun viimeinen päivä tulee 6kk täyteen ja marraskuun alussa toteutetaan Missyn hartain toive kun niin paljon sen Nallen luokse haluaa...päästetään siilit siis treffeille. :)

Tässä vielä paljon puhutut kuvat Nallesta.

Oikein hyvää ja värikästä syksyä kaikille blogiin eksyneille ja siileille!