Olimme tänään Missyn kanssa Vammalassa kun siellä oli suuri lemmikkitapahtuma ja siilejä oli kutsuttu paikalle. Olin ystäväkasvattaja, Juulian kanssa paikan päällä. Juulialla oli mukana Coco-siili joka on USA:n tuonti. Normaalisti Coco on kyllä erittäin mahtava esittelysiili sillä se ei juuri arkaile ja on kova vipeltäjä mutta tällä kertaa herralla oli ollut ilmeisesti rankka yö kun nyt väsytti niin kamalasti ettei olisi jaksanut hereillä olla millään. Oli kuitenkin nyt kivaa olla Missyn kanssa ensimmäistä kertaa esittelyssä koska vähän niinkuin arvasin niin ilmeni että se on oikein sopiva esittelysiili ja sen kanssa oli helppoa olla. Hereillä oleminen ei tuottanut minkäälaista ongelmaa. Muutama lapsi piti sitä sylissäkin ja sitä siliteltiin ja paijattiin ihan hurjasti. Yhden tytön syliin se oikein itse kiipesi. :)

Uskalsin ottaa Missyn esittelyyn mukaan koska korvien haavat oli jo todella hyvin parantuneet eikä niissä näkynyt enään mitään muuta kuin että tietysti vähän karvaa toki on haavojen kohdalta lähtenyt. Yksi poika oli hyvä kun se äkkäsi että Missy syö kädestä niin ko. pikkumies ruokki Missyä jatkuvasti ja aina kun käänsin selän niin se antoi Missylle peiton raosta raksuja. Ja Missy tietysti veteli hyvällä ruokahalulla. Pikkupoika neuvoi tyttöjäkin kuinka raksuja syötetään Missylle..oli kyllä huvittavaa.

Missy ei ole juuri tehnyt yhtään vaahtiksia. Se kyllä pureksii ja kerää sitä sylkeä mutta se ei oikein ikinä vie vaahtista loppuun asti mutta tänään voi luoja kuinka se innostui Cocosta. Se teki kolme tai neljä vaahtista Cocon piikeistä ja kaikki vaahdot piti saada pepun päälle joten se oli todella huvittavan näköinen kun käänty ihan mutkalle ja lipoi vaahdot pepun päälle. Just ja just yltti. Kerran se kellahti kumoon mutta jatkoi lipomista vaan kyljellään. Ei meinannut saada tarpeekseen vaan oikein repi niitä piikkejä joten mun oli pakko ottaa neiti jäähylle. Coco ressukka vaan kökötti paikallaan..se ei Missystä välittänyt ollenkaan, olis oikeastaan voinut luulla että Missy on uros ja Coco naaras. Meni vähän roolit niillä sekaisin. Missy tuntuu tykkäävän toisista siileistä tosi paljon. Viimeksi se olisi halunnut Neviaa mennä tutkimaan mutta Nevia ei tykännyt ja nosti ottiksen pystyyn. Odotan innolla että päästään meidän alajoston tapaamiseen Missyn kanssa, siellä on paljon siilejä joiden kanssa se voi olla.

Oli tosi kiva päivä ja oli mukavia ihmisiä. Näin myös aivan hurjan suuren jättikanin ja paljon koiria oli paikalla. Iiiiihanan iso New Foundlandin koira siellä pihalla kulki ilman talutushihnaa emäntänsä perässä kuin junan perävaunu. Voih..se oli niin upea. Tunnetusti mä olen heikkona isoihin koiriin..Kiitos paljon Juulialle vielä kivasta päivästä ja seurasta!