Ensiksi haluan kertoa että minut valittiin eilen Suomen Siiliyhdistys Ry:n vuosikokouksessa hallitukseen, jonne olin ollut ehdolla ja siitä haluaisin esittää kauniin kiitoksen kaikille tukijoilleni. Yritän kovasti olla tukenne arvoinen ja edistää asioita parhaani mukaan. Vastuualueenani on tiedotus-, esittelyt-, messut- ja näyttelyasiat ja tietenkin olen mukana hallituksen jäsenenä myös muussa päätöksenteossa..  :) Paikalla oli monta tukijaa ja ystävää ja ne jotka eivät paikalle asti päässeet niin antoivat tukensa sitten muussa muodossa ja se kyllä näkyi äänimäärässä! Iso kiitos siitä kaikille!!

Paikalle oli saapunut Nurmijärveltä asti hyvä ystäväni Kirsi jonka kanssa tavattiin meillä jo ennen kokouksen alkamista, Kirsi tuli samalla katsomaan myös Snooppia joka tuleekin ihastuttamaan heidän perhettään ensi viikon lopusta lähtien. Kirsin kanssa syötiin meillä kokouksen jälkeen Jussin valmistamaa "juhla-ateriaa" jonka jälkeen suuntasimme kulkumme kohti Hotelli Villaa, jonne Kirsi oli varannut meille huoneen. Nautiskeltiin ja juteltiin Kirsin kanssa ja sitten myöhemmin jatkettiin juhlintaa keskustassa. Kävimme myös tervehtimässä erästä siilistiystävää, joka oli töissä eräässä pubissa. Myöhään meni mutta kivaa oli!! :) Aamulla herättiin 9 aikaan ja syötiin ihana buffetaamiainen jonka jälkeen Jussi poimi meidät sitten kyytiinsä. Keitin vielä Kirsille kahvit ennenkuin hän lähti tienpäälle. ISO kiitos rakkaalle ystävälle Kirsille, joka halusi hemmoitella mua ja kiitos ihanasta seurasta ja mahtavasta viikonlopusta! Tätä viikonloppua ei unohdeta! <3