Lauantaina oli Turtolan Citymarketin yhteydessä olevassa Faunattaressa siilipäivä. Siellä sitten höpöttelin koko päivän. Menin ennen klo 11 laittamaan esittelypistettä kuntoon ja olin siellä ainakin viiteen asti. Välissä käväsin nopeasti syömässä. Oli kyllä todella kuuma päivä, huh huh. Olin ehtinyt ovista sisään ja piteleen Missyä pari minuuttia kun olin jo ihan hiki hatussa. Kuuma kesäpäivä verotti kyllä kävijöitäkin, varmaan moni oli rannalla. Paikalla oli kyllä useampikin kiinnostunut jotka olivat odottaneet siilipäivää pitkään. Kaupan henkilökuntakin kertoi että asiakkaat olivat kyselleet jo viikkotolkulla etukäteen että koska niitä siilejä oikein tulee paikalle. :)

Oli taas kiva päivä ja oli mahtavaa nähdä muita siilistejä. Meidän Missy tykkäsi kamalasti ja oli kyllä niin virkeällä tuulella koko päivän kun näki muita kavereita. Se juoksenteli aamulla jo iloisesti meidän keittiössä vapaana kun yritin laittaa sitä vähän edustuskuntoon. ;) Oli mukava myös jutella henkilökunnan kanssa siilien tulevaisuudesta ja Faunattaren Tytti oli ihanasti järkännyt meille juotavaa ja mansikoita. Siilitkin olisivat saaneet matoja ja jättiksiä halkeamispisteeseen asti. :) Kivasti oli mukana kaikennäköisiä siilejä. Myös meidän alajaoston supertähti; pitkäkorva Dino oli paikalla ja ihastutti sekä esittelijöitä että kävijöitä.

Olivat myös muuten järkänneet hauskan kisan. Piti arvata montako jättistä luikerteli lasimaljakossa ja palkintona oli 30e:n arvoinen lahjakortti Faunattareen!

1246286874_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1246286908_img-d41d8cd98f00b204e9800998e