Heti kun näin että meillä on viisi vauvaa, piru istahti olkapäälle..enkeli toisella puolella huokaili ihastuksesta ja kuiskaili korvaan mitä nimiä vauvoille keksitään. Piru huusi korvaan vastalauseen toiselta olkapäältä että ehei, älä niitä nimiä mieti. Ei meillä voi käydä niin hyvin että kolme poikuetta selviää ilman kommelluksia ja muka VIISI hengissä luovutusikään asti. Ehei..ei siinä niin käy. No yritä siinä sitten olla kun ajatukset lyö ristiin. Piru voitti. Kahdelta yöllä oltiin menossa nukkumaan kun alkoi kuulumaan sydäntä hyytävä kiljunta. Arvasin heti mistä on kyse sillä ovet kiinni, ei pesästä voi kuulua niin luja ääni. Menin katsomaan ja poikanen oli ulkona pesästä ja Diva jökötti sen vieressä. PAKOKAUHU! Odoteltiin vartti ja mentiin katsomaan uudestaan, samassa paikassa nököttivät. Mietin että onkohan poikanen kömpinyt ulos pesästä itse kun yksi oli hirmuisen vilkas ja ryömi pesässä kamalaa vauhtia suuntaan jos toiseen. Odoteltiin 20 minuuttia ja mentiin katsomaan, huuto oli kuin sikaa tapettais. Diva juoksi poikanen suussa juoksupyörässä. PAKOKAUHU! Taas odotettiin 20 min ja mentiin katsomaan, sama juttu! Pienet vaaleanpunaiset jalat viuhto paniikissa mutta emo piti tiukasti paikoillaan, tästä ei lähdetä nyt mihinkään! Jumalauta sentään että mua suututti. Etkö sä idiootti nyt ymmärrä että toinen itkee ja huuttaa, ei sillä ole kivaa!!! Mikset vie sitä takaisin? Kahdesta neljään yöllä se juoksi pyörässä saman vauvan kanssa ja sitten meni takaisin pesään. Mentiin nukkumaan pakokauhun kera. Hetken päästä alkoi kuulumaan rapinaa, Diva tuli ilmeisesti taas pois pesästä ja hyytävä kiljunta seurasi sitä, sillä oli siis taas poikanen mukana. En halunnut edes käydä katsomassa oliko kyseessä sama poikanen vai eri. Todennäköisesti sama. Aamulla kaikki oli pesässä ja normiääniä on kuulunut.

En usko että kyseessä on stressireaktio. Diva ei ollut stressissä eikä kauhuissaan, se oli ihan rennon oloinen eikä paljo ihmetellyt kun tulin katsomaan mistä on kyse. Se vaan jatko samaan malliin ja katsoi mua että katooo, jeeee me pyöräilään! Tunne ei ollut kyllä molemmin puoleinen. Millä siinä kerrot toiselle että nyt kuule sulla on pää ihan sekas ja viet heti sen vauvas takaisin? Et millään..näissä tilanteissa orja on avuton ja voi vaan kuunnella ja katsella vierestä tätä hyytävää kauhunäytelmää. Koskea ei voi eikä tehdä yhtään mitään. Välillä vauva oli oikein hienosti otteessa mutta välillä se roikkui ihan kamalassa asennossa ja ajattelin että noni, nyt tulee haava ja se on sen vauvan menoa. Ei paljo auta mikään, poikaset on vielä niin pieniä että niitä ei voi ottaa käsittelyyn ja tarkistaa onko haavoja vai ei. Ei saa koskea.

Jätti muut vauvat rauhassa pesään mutta tätä yhtä vaan jostain syystä riepotti. Mikä on sillä tavalla onni, mielummin näin kuin että se juoksee kauhuissaan poikaset suussa ja siirtelee niitä pesästä toiseen tai että hylkäisi ne. Diva ei ole rakentanut mitään uusia pesiä eikä sillä tuntunut olevan mitään tarvetta hylätä pesäkoppia. Tiedä mitä näiden elukoiden päässä liikkuu. Miksi niitä on pakko huvikseen riepottaa. Eikö voi hetken levähtää ja jättää niitä vauvoja sinne pesään. Onko ne pakko opettaa juoksuhulluiks jo viiden päivän ikäsenä? Voisko odotella vielä pari viikkoa?

Nyt on tosi hieno homma sitten odotella iltaa ja seuraava yötä. Joko tää oli yhden illan juttu, mitä kyllä vähän epäilen. Eiköhän se tee saman tänäänkin kun kerta pääsi ton homman makuun. Ja hienoa herätä aamulla seitsemältä odottaan ikkunaremonttimiehiä jotka tulee MEILLE HUOMENA!! Tosi hienoon saumaan tääki tuli. Kiva mennä siirteleen ja koskeen siihen pesään nyt ku toi on menettäny pienimmänkin järjen hivenensä. Pääsin jo ajatteleen että huoh, onneksi toi Diva ei ollutkaan villikissa vaan ihan yhtä hyvä äiti ku Missy mutta perkeles..mä teen aivolobotomian enkä ajattelen enään mitään. Pirun ja enkelin turvatki on teipattu jo jeesusteipillä, en kuuntele enään mitään ajatuksen hiventä, se on nyt päivä kerrallaan..tai tunti kerrallaan.