Lähdemme pois kaupungista lepuuttamaan mieltä, sydäntä ja sielua. Reissua on suunniteltu jo yli puoli vuotta. Samalla vietetään juhannusta mutta myös lepuutan itseäni palkinnoksi kovasta ja rankasta kouluvuodesta joka on ollut menestyksekäs. Kun tulen takaisin, olen virallisesti yrittäjä ja aloitan työt sitten pikimmiten kokopäiväisesti haukkujen parissa. Loma tulee tarpeeseen. On nyt parasta ottaa hieman aikaa itselle ja päästä pois kotoa ja rutiineista. Josko se surutyökin menisi jotenkin eteenpäin samalla. Menemme Nilsiään mökkeilemään. Samaan paikkaan kuin viime vuonnakin. Olen poissa sorvin äärestä siis täydellisesti 22.6-1.7. Toivon että palaan pirteämpänä takaisin elämän menoon. Hyvää juhannusta jo etukäteen kaikille!