Eilen olin Nallen kanssa. Voi kun se oli niin ihan lällylölly.. Missyn kanssa hellyys on itsestäänselvyys koska sitä voi silittää mistä vaan ja vaikka rusettiin laittais niin mitään ei sano. Muuutenkin pyrkii lähelle ja vapaanakin käy tarkistaan että missä olet ja pysyttelee lähellä. Nallen kanssa ei asia ole silti ihan niin yksinkertainen eikä itsestäänselvyys. Otsapiikkeihin ei tykkää että kosketaan, monen muunkin siilin tavoin. Se on ihan yleistä. Muutenkin herra on itsenäinen ja ilmoittaa kyllä vahvasti jos ei ole paijailutuulella. Nallen kanssa tuhahtelu on enemmän sääntö kuin poikkeus. Missy taas ei juurikaan osaa edes tuhista. Silloin kun se Nalle on kuitenkin lällykkä-tuulella, sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla. Nallen luottamus kun täytyy ansaita ihan eri tavalla kuin Missyn. Kyllä se otus on vaan niin järkyttävän hellyttävä ja oikein sydän liikahti kun eilen käpertyi sylissä kättä vasten lepäilemään. Muutenkin hakeutui lähelle mikä ei ole ihan jokapäiväistä Nallen kanssa. Ei siinä voinut muuta kuin miettiä että voiko joku olla oikeesti tommonen? Mamman Nalle.. ;) Oli niin suloinen kun kävi kerjäämässä kädestä raksuja.

Mutta iltatarkistuksessa ilmeni että Missyllä on taas toinen korvan tausta aika pahasti auki. Ei ole ensimmäinen kerta...piikinvaihdon yhteydessä rapsutteli aika kovasti ja vaikka kynnet eivät olleet liian pitkät, ne olivat niin terävät että oli saanut haavan kummankin korvan taakse. Kyllä ne siitä parani nopeasti, neidin kynsiä viilattiin kynsiviilalla jottei ole niin terävät. Nyt kynnet oli ilmeisesti "terävöittyneet" taas ja koska iho on vanhan haavan kohdalla vielä varmaan vähän ohutta, tulee vanhan haavan kohdalle helposti uusi haava. Toinen korvan tausta oli suht ok, mitä nyt vähän karvaton sen vanhan haavan takia mutta sen toisen oli saanut auki ja siihen laitettiin haava-ainetta Jussin kanssa. Tuuheat vaaleat karvat ovat nyt ihan vaaleanpunaisia.. :( Nyt sitten joka ilta neiti joutuu haavan puhdistukseen ja on tarkkailussa. Toivottavasti ei mitään tulehdusta tule, en kyllä usko koska ei ota hiekkakylpyjäkään, käy vaan laatikolla asioilla. Nyt täytyy kuitenkin ympäristö pitää mahdollisimman puhtaana ettei pöpöjä pääse haavaan. Tassupesullekin joutuu nyt joka ilta vaikka tähän asti on pitänyt itse itsensä puhtaana. Voi pientä.. saas nähdä jätänkö sen lauantaina kotiin, meidän piti mennä siiliesittelyyn Missyn kanssa mutta voipi olla että Nalle tuuraa Missyä, riippuen korvan tilanteesta. :(