Keskiviikkona oltiin kesäreissussa Korkasaaressa. Äitini lähtee kahden nuorimman sisarukseni kanssa vuodeksi Qatariin ja lapset käyvät koulua kotiopetuksena. Kirjoja, tehtäviä ja koelappusia piti sitten hakea Helsingistä asti ja äitini oli pyytänyt meitä kuskiksi. Kannattihan siihen reissuun sitten jotakin muuta yhdistää kun kerran Hesaa kohti reissua pukkasi joten käytiin sitten Korkeasaaressa. Itse olen käynyt siellä viimeksi mukulana enkä juuri mitään siitä reissusta muista. Olen halunnut mennä sinne monen monta kertaa joten oli kiva kun päästiin lähtemään nyt vihdoinkin. Oli kyllä huiman kuuma päivä, se täytyy sanoa.

Ensin tavattiin Kipa Keimolan portilla koska meidän piti ajella pitkin stadia ja käydä niitä kirjoja metsästämässä niin oli mahtavaa kun oli "paikallinen" oppaana. Kipan ansiosta se reissu sujuikin mutkitta vaikka WSOY:n kaupan jälkeen toimisto olikin ihme paikassa. Toimistosta suunnattiin sitten mustikkamaan kautta Korkeasaareen. Ensin syötiin vähän eväitä ja sitten suunnattiin elukoita kohti. Kissaeläimillä oli suurella osalla pennut joten ne hoivalivat vauvojaan luolien sisällä eikä niitä juuri näkynyt. Onneksi sentään nähtiin ne leijonat kun minä ja Jussi niitä odotettiin kovasti. Olihan se upea eläin, iso kuin mikä! Kyllä olisin voinut istua siinä tunnin ja katsella sitä vaan. Jessus minkä kokoiset tassut ja harja! Tiikeriäkin näkyi kyllä vilaukselta. Silti aika moni eläin oli jossain piilossa huilailemassa kun oli niin kuuma. Melkein kannattaisi tehdä joskus uusi reissu niin että olisi vähän viileämpi ja pilvistä.

Mulla oli kyllä hurjan kivaa ihan kävellä siellä vaan ja olisin voinut lukea niitä kylttejä enemmänkin mutta kun on pieniä matkassa niin täytyy vähän vauhdilla mennä eteenpäin. Syötiin myös jädet ja sämpylää puolessaväliä matkaa. Piti välillä pysähdellä huiliin kun oli niin kuuma. Afrikkataloissa oli aika hurjan paljon käärmeitä niin mun täyty ne mennä silmät kiinni mutta kyllä tykkäsin ihan hirveästi niistä tamariineistä, niitä olisin voinut ihailla tuntitolkulla ja laiskiainenkin sattui olemaan ihan nokan edessä! Ihania ne mangustit oli myös..tämmönen elukkaihminen kun olen muutenkin niin tykkäsin reissusta kyllä ja kuvailin kaikkia eläimiä ahkerasti. Melkein lähti mopo käsistä viimeistään kun pääsin semmoseen kauppaan jossa myytiin kaikkia pehmoleluja ja matkamuistoja Korkeasaaresta. Voi että niitä T-paitoja ja pehmoleluja..olisin niistä huolinut kyllä useamman ja kauan niitä siellä hypistelinkin mutta onneksi maltoin mieleni. Olihan ne aika tyyriitä mutta todella ihania kyllä. Kissojen yö kiinnostaisi myös todella paljon! Täytyy harkita syksymmällä jos sinne pääsisi. Kiitokset vielä oppaallemme Kipalle kun olit mukana katsomassa ettei eksytä! Kuvia voi vilkaista täältä.

DSC03204.JPG

DSC03239.JPG